Päivitetty:
20.09.202310:41Tapahtuman kuvaus / alkutiedot, pelastustoimenpiteet, valistustoimenpiteet ja muuta huomioitavaa:
Aamupäivän aikana pelastuslaitokselle on tullut yksittäisiä Varpu-myrskyyn liittyviä tehtäviä. Tehtäviä on ollut maltillisesti, yhteensä kahdeksan. Pelastuslaitos on ottanut käyttöönsä ruuhkamallin, sillä myrskyrintama on saavuttanut maakunnan länsiosat. Ennusteen mukaan pahimmat tuulet osuvat puolenpäivään. Jos tuulet toteutuvat ennustetulla 30 m/s voimakkuudella, on pelastuslaitokselle odotettavissa useita vahingontorjuntatehtäviä.
Pelastuslaitos muistuttaa erityisesti kouluja siitä, että myrskyennusteen mukaan voimakkaita tuulia on luvassa keski- ja iltapäivään koulujen päättymisen ajankohtaan. Tuulen voimakkuus ja mahdolliset sateet voivat aiheuttaa puiden kaatumisia, lentäviä esineitä ja muita vaaroja. Kehotamme kouluja seuraamaan säätilannetta ja tiedottamaan oppilaita sekä vanhempia mahdollisista koulumatkaan liittyvistä riskeistä.